tiistai 6. lokakuuta 2015

Gladiaattoreita ihmettelemässä Espoossa

Tällä kertaa ei ollut edes tarkoitus mennä museoon, ja museosta kuitenkin itseni löysin.

Kylläpä on hilpeää tämän museokortin vaikutus. Nyt voi museoon piipahtaa ilman syytä. Ja aivan suunnittelematta, tietämättä ennakkoon erikoisnäyttelyistä.

Kattofragmentti Colosseumista
Ja Espoon kaupunginmuseossa kannattaa nyt pistäytyä, varsinkin jos on kiinnostunut gladiaattoreista, Colosseumista tai muinaisesta Roomasta. Museoon oon koottu runsain mitoin tarinaa gladiaattoreista, Colosseumin rakentamisesta ja gladiaattoritaisteluista.

Vähintään yhtä mielenkiintoisia ovat näyttelyssä esillä olevat gladiaattoreiden varusteet.

Toiminnallisuuttakin näyttelyssä on tarjolla; voi tilata erilaisia teemaopastuksia tai osallistua työpajaan Leipää ja sirkushuveja -työpajatilassa tai vaikka tavata gladiaattorin.

Aikaa visiitille kannattaa varata ainakin tunti. Itselläni hätäinen puolen tunnin kierros jäi niin vaillinaiseksi, että täytynee yrittää ehtiä uudelleen katsomaan videoita ja muuta aineistoa, johon tutustuminen jäi pintapuoliseksi.

Näyttely on onneksi avoinna maaliskuulle 2016 asti. Ja aiheeseen voi perehtyä myös antiikin maailmasta kertovilla luennoilla syksyn aikana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti