keskiviikko 26. elokuuta 2015

Vuodeksi museoon?

Kuulin jokin aika sitten uutuudesta nimeltä Museokortti.  Ensi alkuun jäin miettimään kannattaako yli 50 euron korttia hankkia, jos useimmiten käy museoissa vain ulkomailla.  Sitten kyseenalaistin oman ajatusmallini. Ryhdyin pohtimaan, miksi en käy useammin Suomessa museoissa ja kuinka monta kertaa ehtisin museokortin voimassaoloaikana, vuodessa, käydä museoissa.

Olisiko mahdollista ehtiä työn ja opiskelujen ohessa museoon kerran viikossa, kerran kuukaudessa vai muutaman kerran vuodessa. Entä kävisinkö vain muutamissa museoissa, jolloin joistakin museoista kasvaisi ns. kantapaikkoja vai löytyisikö ainakin joka kuukaudelle uusi museo tutustuttavaksi. Ehkäpä museoista löytyykin uusia ideoita kaupunkilomille kotimaassa?

Nyt kädessäni on juuri ostettu, väliaikainen, pahvinen, Museokortti. Muovinen, varsinainen kortti saapunee postitse jonkin viikon kuluessa ja sitä vilauttamalla aukeavat monen museon portit. Edessä on 365 päivää aikaa käydä museoissa. Vuoden lopussa on sitten aika ynnätä kävinkö vain yhdessä vai kenties kaikissa lähes 200 museossa, jotka tällä hetkellä sallivat ilmaisen sisäänpääsyn kortinhaltijalle.

Tarinoita näistä museokäynneistä on luettavissa tässä blogissa seuraavan vuoden aikana säännöllisen epäsäännöllisesti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti