maanantai 1. joulukuuta 2014

Ristiinrastiin kaupunkia

Lounaan ja lyhyen kirjoitustauon jälkeen oli aika lähteä kaupungille katsomaan matkaoppaan
suosittelemia nähtävyyksiä.

Saarella ja kaupungilla, Kuressaarella, on pitkä historia. Matkaopas arvioi, että ensimmäiset merkit asutuksesta olisivat useamman tuhannen vuoden takaa. Matkaoppaan mukaan myös varsinainen kaupunkilainen asutus alkoi vuosisatoja sitten. Jollain tavoin kaupunki henkii keskiaikaista ja myös keskieurooppalaista tunnelmaa. Ja ehkä tähän hieman sekoittuu sadun hohdetta kuin suoraan Astrid Lindgrenin kirjasta Veljeni Leijonanmieli. Myös uudisrakentaminen näyttäisi kunnioittavan ilmeeltään vanhoja muotoja.

Aikani kujia ja katuja kierreltyäni löysin itselleni ruokapaikan keskustan kellariravintolasta. Tallinnan hintatasoon tottuneelle matkailijalle Kuressaaren, ainakin talvikauden, hintataso on edullinen. Muutamalla eurolla saa annoksen, jolla vatsansa saa täyteen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti